tiistai 23. joulukuuta 2014

Levillä

Täällä ollaan,
ihanassa valkoisessa lumikaupungissa.
Jokaisella solullaan aistii tämän puhtaan ja raikkaan ilman,
on niin ihana olo!







Lauantaina lähdimme ajamaan yötä vasten ja perillä olimme iltapäivällä kolmen jälkeen.
Matka meinasi välillä ola melko raskas, koska keli meni ikäväksi,
mutta rauhassa kun ajettiin niin hyvin selvittiin.
Yöaikaan ei ollut edes juuri muita liikenteessä, muutama rekka ja ihan pari hassua henkilöautoa.
Aamusta alkoi sitten oleen muitakin tienpäällä.




Loman alku ei ollut ihan paras mahdollinen.
Meidän pikku-neiti M tuli vatsatautiin heti sunnuntai-aamusta ja oksensikin sitten koko päivän.
Nyt on siitä selvitty ja toivomme tietysti, ettei muihin tauti enää iskekkään.

Pakkanen on ollut nyt parin päivän ajan -18 ja -25 asteen välillä,
joten ulkoilut ovat jääneet melko vähäisiksi, mutta eipä tuo nyt vielä kauheasti ole haitannut,
me osaamme ottaa rennosti ihan vaan mökilläkin.




Valoisa-aika täällä on melko lyhyt.
Päivä kun käy valkenemaan niin sitten se jo heti käy pimenemään.
Mutta tunnelma on kyllä kohdillaan.












Huomenna on sitten se kauan odotettu jouluaatto.
Meillä on kuusi ollut koristeltuna jo sunnuntaista asti ja juuri tällähetkellä on kinkku uunissa.
Ihan on joulufiilis nyt päällä.
:)




Rauhallista Joulua teille kaikille!

<3



Susanna

perjantai 19. joulukuuta 2014

Sairastupaa ja jouluvalmisteluja

Tämä viikko on mennyt sairastupaa pitäessä.
Pikku-enkelimme tuli kipeäksi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä,
kurkunpääntulehdus jälleen.
Ei kuitenkaan niin pahana, kuin yleensä, joten ei tarvinnut lähteä yöllä ensiapuun
hengittelemään adrenaliinia vaan selvisimme kotikonstein.
Eilen kävimme lääkärissä kuunteluttamassa keuhkot ja näyttämässä korvat,
koska yskä on nyt aikas hurja ja räkä sitkeää ja vihreää.


No, virustautiahan se on, eli mitään ylimääräistä ei kuulunut eikä näkynyt, joten ventolineä hengitellään ja kolmena päivänä otamme kortisonipillerin,
niin josko sillä alkais hellittään.
Oli ihana lastenlääkäri jälleen Terveystalolla.
Kerroimme lähtevämme Leville joulun viettoon, johon lääkäri tuumasi,
että hän myös lähtee perheensä kanssa, joten neiti M:llä on lääkäri sitten lähellä,
mikäli tulee ongelmia.
:)

Niin todellakin lähtö on nyt lähellä.
Ylihuomenna starttaamme matkaan aamulla melko varhain.
Jännittää kovasti, koska nyt on valoisaa aikaa melko vähän
ja liukastakin saattaa olla paikoitellen.
Eipä muuten niin jännittäisikään, mutta kun menemme kahdella autolla niin joudun itse ajamaan toista autoa. Toisin onhan meidän pojilla ajokortit, joten kyllähän meillä vaihtokuskejakin on.
Rauhassa mennään, eihän meillä kiirettä ole, kunhan muutkin tiellä kulkevat malttaisivat ajaa rauhassa aiheuttamatta vaaratilanteita.
Seuraavat kaksi viikkoa saadaan nauttia Levin kauniista maisemista ja puhtaasta ilmastosta
ja olla yhdessä koko perhe.
<3

Tänään olen siis pakkaillut ja paketoinut.
Ja huomenna pakkailu jatkuu.
Ihan mahtava fiilis kyllä,
niin ihana päästä jälleen Lapin lumoon.










Itsenäisyyspäivänä pidin PartyLite-kutsut ja niiltä tilatut tuotteet saapuivat sopivasti
joulun tunnelmaa luomaan.
Sain lomakeidas-lyhtysarjan täydennettyä pienimmällä lyhdyllä sekä uuden ihanuuden
rubiinikimallus-hurricanen,
Niin ovat kauniita somisteita nämä PartyLiten tuotteet.







Mutta nyt täytyy lähteä nukkumaan,
jotta jaksaa huomenna jatkaa pakkailua.

Mukavaa loppuviikkoa!

Susanna

torstai 11. joulukuuta 2014

Kurakeliä

Näinä päivinä sitä monesti päivittelee,
että pitikin tuo hauveli hommata.
Se pikkuinen on vietävä lenkille, oli keli mikä tahansa.
Usein toki sorrun siihen,
että lasken hauvelin vaan pihaan tekemään tarpeensa,
jos on kurja keli, mutta on tuo mokoma kyllä sen verran hienohelma,
vaikka poikakoira onkin,
että jos keli on kovin sateinen, niin ei millään meinaa mennä edes pihaan tarpeilleen.



Sitten kun on lenkki heitetty,
niin on mentävä pesulle,
joka ikinen kerta.
Tänään jostain syystä tuli lenkillä mieleen,
että miten ne isojen koirien isännät ja emännät vievät näillä keleillä
hauvelinsa pesulle niin, ettei puoli huushollia ole ravassa...
Minä kun nappaan tuon meidän pikkuisen yorkin kainaloon ulko-ovella
ja vien pesuhuoneeseen pestäväksi.
Että on se hyvä, kun koira on pieni.
:)

Mukavaa torstaita kaikille!

Susanna

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Juhlia ja kutsuja

Viikonloppu meni sitten vallan juhliessa.
Pikkujoulut olivat erittäin onnistuneet, ihan loppumetreille asti viihdyin,
tuo porukka on kyllä niin huippu,
että ihan ikävä heitä on.
Lupasivat kyllä pyydellä minua jatkossakin illanviettoihinsa,
vaikka en enää heidän porukkaansa työn merkeissä kuulukkaan.
Ihania työkavereita olivat! Ihania ystäviä ovat!
<3

Lauantaina juhlittiin sitten Itsenäisyyspäiväämme.
Ensin meillä oli ihanat PartyLite-kutsut,
joihin osallistui jälleen joukko ihania ihmisiä.
Leivoskelin jo perjantaina hieman,
mutta suurin osa leipomuksista jäi lauantaiksi leivottavaksi.
Hyvin siitä onneksi selvisin,
vaikka pikkujoulut hieman venyivätkin omalta osaltani tarkoitettua myöhäisemmäksi.
Näihin kekkereihin väsäsinkin sitten elämäni ensimmäisen juustokakun.
Kinuskinen glökijuustokakku.
Se onnistui loistavasti eikä ollut edes vaikea tehdä, vaikka niin olen aina luullut.
Olenpa hieman ylpeä itsestäni.
:)



Kutsujen jälkeen vietimme iltaa Itsenäisyyspäivän vastaanottoa seuraten,
kauniita iltapukuja ihaillen, saunoen ja hauskaa pitäen.
Ihanaa, kun oli taas väkeä enempi pirtissä.
Poikmme M oli kutsunut muutaman ystävänsäkin mukaan.



On niin mukavaa, kun nuoret edelleen tykkäävät meille tulla viettämään aikaa.
Nykyään kun tahtoo olla niin kovin rauhallista täällä meillä,
kun nuo meidän pojat ovat jo muuttaneet omilleen.
Minä niin tykkään, kun on porukkaa välillä enempi.
Ihan parasta!
:)

Eilen käväsin jälleen palaveeraamassa yritysneuvojan kanssa.
Laitoimme starttiraha-anomuksen eteenpäin ja seuraavalla tapaamisella tammikuussa
perustamme sitten yrityksen.

Sainhan minä tuunaamisenikin valmiiksi viime viikolla.
Ihan hyvä siitä tuli.


Pikku-neidin tuoli on jo hiottu, joten työnalla on jo sekin.

Tulevana lauantaina täytyy varmaan lähteä taas hieman viihteelle.
Ihana Janna saapuu paikalliseen ravintolaan esiintymään,
joten sinne me varmaan ukko-kullan kanssa suuntaamme lauantaina.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!




Susanna

perjantai 5. joulukuuta 2014

Perjantai... painajainen

Tämä päivä oli kyllä melkoinen painajainen.

Aamu alkoi huonosti, nukuin pommiin.
Ei onneksi kyllä myöhästytty mistään,
paitsi tyttäreni L ensimmäiseltä tunnilta.

Itselläni oli tapaaminen heti puoli kymmenen,
neiti M meni yhdeksään kouluun.
No, neiti M otti sitten jälleen vissiin vaiston mukaan aamutoimiin,
eli äidillä on menoa, joten alan "hankalaksi".
Neitiä sattui polveen niin, ettei pukemisesta meinannut tulla mitään.
Itkun kanssa puettiin.
Sitten tuli äitiä ikävä.
No kouluunhan sinä olet vaan menossa.
Kyllä se oli niin tuskallista ja surkeeta koko pukemisrumba.
Ja äiti kun vielä hermostui niin siitä ei tullut senkään vertaa.
Ulkorappuja ei uskallettu taas kävellä alas,
joten loppuhiki äidille,
kun kannoin tyttären alas ja autoon.

No kouluun päästiin vaikka olikin liukasta koulun pihalla.
Avustajat huomasivat, että meillä on ollut hankala aamu.
Yksi avustajista tuli heti naulakolla silitteleen ja halitteleen pikku-neitiä.
Ja kun äiti sitten pääsi lähtemään,
niin itkun kanssahan sitä mentiin.
Kiva mennä itkuisena tapaamiseen.
No, hälläväliä, olen äiti ja tunteellinen sellainen.

Silmät kerkesivät kyllä kuivumaan matkalla,
joten kaikki hyvin.
Siihen asti kunnes päästiin aloittamaan yritysneuvojan kanssa palaveria
ja todettiin, että en ole saanut rahoittajilta mustaa valkoisella päätöstä,
joten meidän palaveri on turha, koska ei ole mitään hyötyä laittaa starttiraha-anomusta kehiin,
kun ei ole tarvittavia liitteitä.
No, ensi viikon tiistaina sitten uusi yritys.

Plääh!
Tuleeko tästä päivästä enää yhtään mitään.
Tarttis leipoa ja siivota,
kun huomenna on kynttiläkutsut
enkä ehdi/jaksa huomenna kaikkea tehdä,
koska menen tänään
p i k k u j o u l u i h i n.
Niin, sain yllättäen kutsun entisen työporukan pikkujouluihin
ja tottahan toki menen mukaan juhlimaan.
Vallankin tälläisen päivän jälkeen!
:)

Joten hyvää pikku-joulua kaikille, joilla sellaiset tänään on!

Huomenna kutsuillaan!

Susanna