keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Aika rientää...

Onpas siitä nyt jo taas tovi, kun olen viimeksi tänne kerennyt kirjoittelemaan.
Tahtoo olla nyt aika hieman kortilla, kun tuo työ alkoi.
Mutta ihanaa aikaa on ollut ja onneksi jatkuukin tuonne huhtikuun puoleen väliin.

Pakkasia vaan on pitänyt kovasti, kun reilun viikon oli -20 ja ylikin, mutta kyllä tuo nuoriso vaan päivittäin on tullut rinteeseen ja se on kyllä hieno asia.
On niin ilo katsella, kun pienet ja isommatkin laskevat riemulla rinteessä, vaikka pakkanen meinaa kipristellä neniä ja varpaita, välillä käyvät lämmittelemässä rinnekahviossa ja taas meno jatkuu.
Nyt odottavat kovasti innolla kakkosrinteen valmistumista ja eritoten sitä huikean huimaa hyppyriä, mikä siihen jälleen rakennetaan.
Täytyy vaan toivoa, että tänäkin vuonna säilytään ikävemmiltä onnettomuuksilta.


*Tässä muutama tunnelmakuva meidän rinteestä.*

Vaikka olenkin suunnattomasti nauttinut tästä työssäkäymisestä, niin on siinä omat haittapuolensakin.
Tuntuu välillä, että ei kerkiä muuta kun kotitöitä tekemään ja sitten taas jo mennään työmaalle, tahtoo välillä olla tiukassa keretä harrastamaan. Mutta jostain on sitten vaan tingittävä ja yleensähän ne harrastukset jäävät sitten vähemmälle.
Enhän ole tännekkään pahemmin kerennyt.
Ja perhehän se on tärkein.
Meidän pikku-enkelimme on jonkin verran nyt oireillut tätä muutosta.
Tuntuu niin pahalta, kun hän sanoo hempeällä äänellään, että ei tahdo eskariin...
Pikkuiselle on nyt sattunut eskarissa ja iltapäivätoiminnassa muutamia housuvahinkoja, mikä johtuu juuri tästä muutoksesta. Sitten kun vielä siellä koulumaailmassakin on paljon muutoksia, kun avustajat vaihtuvat tämän tämä, niin tahtoo meidän pikku-enkelimme jännittää joka päivää taas niin kovasti.
Toivottavasti tilanne pian tasaantuu.
Mutta kyllä pikkuinen on kaikesta huolimatta tosi reipas tyttö!
Äidin sydänkäpynen <3

Vuoden ensimmäset PartyLite-kutsut tuli emännöityä viime sunnuntaina.
Vieraita oli mukavasti ja sain jälleen pari unelmaani toteutettua...
Niistä sitten myöhemmin kuvia. :)

Nyt on taas jo mentävä, kun nuo mun nälkäiset rakennusmiehet saapuvat pian ruokatunnille,
joten mamma laittaa pötyä pöytään. ;)

Mukavaa talvista viikon jatkoa kaikille!

Susanna

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Talvi tuli meillekin

Niin mielettömän ihanaa on ollut tämä viikko, lauantaina jo alkoi, kun tuo talvi vihdoin saapui meillekin.
Pakkasta tosin on ainakin pitempään ulkoiluun hieman liika, eikä tuota meidän nuorimmaista
pikku-enkeliä voi viedä ollenkaan ulkoilemaan tuommosessa pakkasessa, ettei iske kurkunpääntulehdus,
mutta kyllä se vaan kummasti mieltä virkistää.
On niin puhdasta!

Lunta ja pakkasta <3


** Kuu paistaa upeasti pakkastaivaalla **

Viikonloppu meni mukavan leppoisissa ja rauhallisissa merkeissä. Yhdessäoloa täynnä.
Pikku-enkelin vesirokko oli poissa, joten alettiin pikkuhiljaa valmistautuun maanantai-aamuun
ja eskariin menoon pitkästä aikaa.
Se on pienelle aina jännityksen paikka, kun on pitempi tauko normaali arkeen ja eskarissa oloon.
Sitä ennen kuitenkin siskokset pelailivat suloisesti palapelejä. <3


Luca-haukkukin oli mukana peleissä :)

Tänään poikkesinkin sitten uimahallilla sekä hiihtokeskuksella tarkastamassa tilannetta, hissilippuja ja hinnastoja ja muuta tarpeellista kuntoon mahdollista rinteen avaamista varten.
Lauantaina olisi tarkoitus avata, mutta viimeistään ensi viikon tiistaina rinne sitten aukeaa
ja sitten on minullakin hetkeksi aikaa muutakin touhua ja tekemistä, kuin nämä kotiasioiden pyörittämiset.
Ihan huippu fiilis!

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Susanna

torstai 9. tammikuuta 2014

Talven tuulia...

Lupailevat siis vihdosta viimein huomenna kylmenevää tänne meillekin. Pakkasta pitäisi olla heti reilut -10 ja ihan pysyäkin pakkasen puolella koko ensi viikon ainakin. Saapa nähdä.
No, minähän sain pari päivää sitten mukavia uutisia sähköpostissa.
Aloittavat rinteen lumettamisen tykeillä heti huomenna, kun alkaa pakastaa ja meinaavat, että saavat rinteen auki 17. tai 18. päivä, eli viikon päästä.
Näinköhän?
Sopii toki mulle, pääsee jälleen hieman tienaamaan ja muutenkin touhuumaan jotain muutakin välillä, kun vain näitä kotohommia. ;)

Meillä vesirokko-potilas alkaa olemaan jo paremmalla puolella. Näppylät ovat aika lailla jo kuivuneen, muutama pieni näppylä vielä sielä sun täällä.
Maanantaina olisi tarkoitus sitten viedä neiti eskariin, joululoman ja sairastelun jälkeen pitkä tauko, mutta eiköhän se siitä taas lähde rullaamaan.

Päivien ratoksi olemme pelailleet palapelejä, luettu kirjoja, tehty vähän konttorihommia ja neiti on järjestänyt tee-kutsuja ystävilleen Nalle Puhille sekä kahdelle vauvanukelleen, ihanaa katsottavaa, kaikki tavarat niin järjestyksessä ja kaverukset istuvat nätisti vierekkäin pikku nojatuolissa.
Niin hellyyttävää! <3


Tee-kutsuista tulikin mieleeni, että tämä mamma meni ja törsäsi jälleen uuteen muumi-mukiin.
Ei vaan päässyt ohi Citymarketissa, kun olivat niin siinä esillä....


... keräilykohteensa kullakin. :)

Mukavaa torstain jatkoa kaikille!

Susanna

lauantai 4. tammikuuta 2014

Lauantaita

Kyllä oli mukava ilta eilen <3
Aina se vaan piristää mieltä, kun pääsee hyvään seuraan höpöttelemään sitä sun tätä ja nauramaan niin, että ainakin 20 vuotta tuli taas lisää elonaikaa :)
Ja niitä PartyLite-tuotteita.... Aih, niin ihania uutuksia taas, että olis halunnut ostaa vaikka mitä, mutta kun tuo kukkaro sanoo muuta. Tarvis päästä työhön, jotta voisi huoletta välillä palkita itseään tuon kaltaisilla ihanuuksilla. No kyllähän mä tietty vähän uutta ostin.
Ja lisää sitten, kun on itsellä kutsut tammikuun lopulla. :)

Pikku-enkelin kanssa vietetään nyt rauhallista lauantaita.
Neidin vesirokko pysyy melkoisen hyvin kurissa, eli ei pahemmin kiusaa pikkuista kutinalla. Aamulla havahduin siihen, kun hän raapi jalkaansa, mutta näppylät näyttävät pysyneen ehjinä. Apteekin vaahtovoide tuntuu siis auttavan. :)
Tuolla pikku potilas nyt tekee taas kovasti omia paperihommiaan ja seuraa samalla disney channelia, josko sieltä pian taas tulis sitä lemppariohjelmaa eli Finiasta ja Ferbiä. :)



Synkkää ja pimeää on, mutta onneksi on kynttilät keksitty.

Tunnelmallista ja rauhallista lauantaita kaikille!




Susanna

perjantai 3. tammikuuta 2014

Rokkoa ja ripari muistoja...

Loistavaa vuotta 2014 kaikille!
Meillä se alkoi vesirokolla. Meidän pikku-enkelimme kun täyttyi  näppylöistä vuoden toisena päivänä.
Reipas potilas hän on, antaa aika hyvin näppylöitten olla, vaikka selvästi ne kutisevatkin. Hain heti apteekista sellaista vaahtoa, jota sivellään iholle niin usein, kun on tarve ja se sitten rauhoittaa kutinaa ja estää hieman tulehduksiltakin. Ja zyrtec otetaan suun kautta, eli tuplahoito käynnissä. Hyvä se on että tuli nyt, koska sanovat että mitä pienempänä sen sairastaa niin helpommalla pääsee.

Itselläni on ollut jostain syystä kovasti omat rippileirimuistot mielessä. Ihania juttuja palutuu mieleen ihan ykskaks, liekkö jotain ikäkriisiä pukkaamassa päälle... No toivottavasti ei kuitenkaan. Onhan sitä lupa muistella nuoruuttaan muutenkin. Eikö vaan? :)

Nyt olenkin lähdössä ystävälle hieman iltaa istumaan. Ensin on PartyLite-kutsua ja sitten heitetään illanistujaisten puolelle. Kiva ilta siis tiedossa.

Joten nyt menoksi!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Susanna