sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kesää

Juhannus tuli ja meni.
Kylmää oli, joten ei kauheesti nauttinut ulkona oleilusta.
Juhannusaaton perinteeksi muodostunut Niittyseppälän käynti onneksi saatiin tehdä aurinkosessa kelissä.
Kesätorilta ostimme ne kesän ensimmäiset uudet perunat ja mansikat.
Lisäksi mukaan lähti tälläkertaa amppelikukka sekä amppelitomaatti.


Iltapäivästä grillailtiin ja nautittiin sitten juhannuspäivällinen
meidän uudessa Villa Aurorassa.

Porukkamme oli tänä juhannuksena melko pieni,
koska poikamme M ja hänen tyttöystävänsä J
lähtivät ystäviensä kanssa viettämään juhannusta mökille,
tyttäremme L oli ystäviensä kanssa
ja poikamme L:n kihlattu K oli töissä.
Joten vietimme puolisoni, poikamme L:n ja tyttäremme M:n
kanssa juhannusta herkutellen ja katsellen MM-jalkapalloa.

:)

Niin, puolisoni sai kuin saikin tehtyä ruokailuryhmän valmiiksi juhannukseksi.
Mun täytyy se vaan vielä värjätä,
jahka puu on kunnolla kuivunut.


Kyllä siitä tulikin hieno!
Ja juuri sellainen, kuin suunnittelinkin.

:)

No, juhannuksen jälkeen meillä on ollut normi arkea.
Kelit on olleet niin huonoja, että ollaan melkeinpä sisätiloissa pysytty.
Onneksi meidän pikku-neitimme M järjestää ohjelmaa.
Hän on järjestelyn mestari, tavarat ovat meinaan niin hienossa järjestyksessä,
kun hän leikkii.
Pyykkäysleikki on ollut viimepäivinä aika suosittu.


Muotinäytös saatiin yhtenä päivänä.
Neiti M oli löytänyt veljensä M:n uikkarit ja nehän näyttivät erittäin muodikkailta neidin päällä.
:)


Itse järjestin jälleen kerran PartyLite-kutsut.
Tällä kertaa pidimmekin Deko-kutsut Villa Aurorassa,
Mukavaa oli ja vieraat viihtyivät.


Lauantai-illan päätti MM-jalkapallo-ottelu
Brasilia - Chile.
Pikku-neiti M ei ihan koko peliä jaksanut seurata
vaan nukahti tyytyväisenä soffalle kuulosuojaimet päässään.
Pikkuisella kun on herkät korvat.
Ja urheilu kun on melko tunnerikasta katsottavaa.
;)


Enkelimme <3



Johan oli blogipläjäys.
Sitä se on, kun ei joka päivä kerkee kirjotteleen.

:)

Nyt öitä
ja mukavaa alkavaa uutta viikkoa kaikille!

Susanna




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti