Viikonloppu meni jälleen mukavissa merkeissä.
Aurinko paistoi ihanasti ja saimme nauttia yhdessäolosta.
Sunnuntaina haikeus nousi pintaan.
Tyttäremme L lähti uusinta riparille, tällä kertaa tosin isosen roolissa.
Ikävä iski heti, kun tiedän, että lapseni on leirillä koko viikon.
<3
Poikamme M lähti tyttöystävänsä J:n kanssa mökille,
joten jäimme jälleen kolmistaan puolisoni ja tyttäremme M:n kanssa.
Alkaa käymään tyhjäksi tämä meidän kotimme
ja se saa minut herkistymään.
Poikamme L muutti jo kolmisen vuotta sitten omaan kotiin kihlattunsa K:n kanssa.
Poikamme M on suunnitellut muuttoa omaan kotiin tyttöystävänsä J:n kanssa.
Tyttäremme L asuu onneksi vielä seuraavat kolme vuotta (toivottavasti) kotona,
koska aloittaa nyt elokuussa lukion.
Ja onneksi meillä on tämä pieni päivänsäde enkelityttömme M,
joka vielä pitää monen monta vuotta äidin ja iskän komennossa.
<3
Maanantai koitti ja SLE:tä sairastava poikani M valitteli aamusta huonovointisuutta.
Hänellä on maanantai pistopäivä, joka aiheuttaa etukäteen aina pahan olon pelkästä ajatuksesta.
M joutuu kerta viikkoon pistämään methotrexate-piikin sairauden hoitoon.
Samaista lääkettä käytetään syöpäpotilailla.
Se tekee pistoksen jälkeen seuraaviksi pariksi päiväksi huonon ja voimattoman olon.
M kävi veljensä L:n kanssa alkuillasta ennen pistoa salilla
ja kun hän sieltä kotiutui, sanoi vatsansa olevan kipeä
ja äänikin meinasi kadota.
Minäpä siitä pelästyin ja melkein panikoin,
että nyt se sairaus taas alkaa aktivoitumaan,
kun on tuo aurinko niin kovasti paistanut ja poikani M on tehnyt töitä lähestulkoon kokoajan ulkona
altistuen auringolle päivittäin.
Tulimme kuitenkin siihen johtopäätökseen,
että vatsavaivat ja äänen käheyden aiheutti todennäköisesti lisäravinne,
jota hän oli veljeltään saanut ennen salitreeniä.
Luultavasti allerginen reaktio,
poikani M kun on koivuallergikko
ja siihen löytyy sitten näitä liitännäisallergioita.
Äidin huoli on niin suuri,
kun lapsi sairastuu vakavaan ja erittäin harvinaiseen sairauteen
aivan yllättäen
kesken nuoruusiän.
Eikä tämä huoli koskaan poistu.
Onnellinen olen, että M on löytänyt rinnalleen rakastavan ja huolehtivan ihmisen,
tyttöystävänsä J:n.
<3
Ds tyttäremme M on kesän aikana kovasti kehittynyt.
On oppinut kulkemaan potkulaudalla,
on oppinut saamaan raskaan ulko-oven, jossa pumppu,
auki sekä sisältä päin että ulkoa päin.
Suuria saavutuksia meidän pienelle 7-vuotiaalle enkelitytöllemme.
<3
Mutta sitten vaihteeksi mennään taas takapakkia.
Housuun tulee vahinkoja nyt päivittäin,
vaikka neiti M on ollut ilman vaippoja jo melkein neljä vuotta.
Nämä taantumat saavat aikaan sen pelon ja huolen siitä tulevaisuudesta.
Siltikin, kaiken haikeuden ja huolen keskellä
yritämme nauttia pienistä ilonhetkistä
joka ikinen päivä.
Ja jottei ihan kävisi haikeaksi,
niin olen ollut hieman turhamainen.
Mutta sehän sallitaan meille naisille.
Eikö vaan?
:)
Kyllä!
Otin hiuspidennykset.
Ja tykkään kovasti!
Eläkää, naurakaa, rakastakaa!
<3
Susanna
♥ (:
VastaaPoista