maanantai 22. syyskuuta 2014

Syksyä ja unelmaa

Syksy se saapui yhdessä yössä.
Tai no, onhan tuo syksyä jo ollut, mutta tänä aamuna sai todeta sen normaalin
syksykelin saapuneen.
Eilen illalla salamoi kovin ja piti hetken aikaa melkoista jyrinääkin.
Ukkonen se vissiin purkasi viimeisetkin rippeet lämpimistä syyskeleistä.
Saapa nähdä, kuin viileäksi menee.

Ulkona on kuitenkin jo niin syksyisen näköistä.
Ja sateenvarjo on erittäin hyödyllinen kapistus ulos mentäessä.
Syksyn sadosta ainakin omppuja on tullut runsaasti.
Meillä itsellä ei vielä nuo kaksi omenapuuta anna hedelmää,
mutta naapurin rouva tarjoaa omppuja joka kerta ohittaessamme koiruuden kanssa heidän talonsa
ja eilen viimeksi kävin heillä omppuvarkaissa,
kun puolisoni halusi tehdä meille omenapiirakkaa.
Ja hyvää muuten olikin!
:)








Viime viikon perjantaina mulla oli tapaaminen.
Kävin juttelemassa ensimetrin yritysneuvojan kanssa.
Niin...
Nyt olen alkanut työstämään unelmaani.
Unelmaa, joka on ollut haaveeni nuoruudesta saakka.
Aika ja tilanteet eivät vaan ole olleet aikaisemmin niin suotuisat,
että olisin sen unelmani uskaltanut toteuttaa.
Nyt olisi enemmän kuin sopiva hetki päästä tekemään sitä mistä on niin pitkään haaveillut.
Tosin alkutaivalta tämä nyt vielä on,
eikä ollenkaan vielä varmaakaan.
Mutta hyppysellisen lähempänä jo.

Oma yritys.
Haluan olla yrittäjä.

Tänään kävin tapaamassa erästä henkilöä, joka liittyy melko vahvasti tähän mahdolliseen yritykseeni.
Sain häneltä tärkeitä tietoja, jotta saamme yritysneuvojan kanssa tehtyä papereita tulevaa varten.
Hän myös lupautui olemaan apunani alkumetreillä, lupautui auttamaan kontaktien kanssa.
Keskiviikkona menen jälleen ensimetriin,
tarkoituksena on tehdä alustavia laskelmia yritysneuvojan kanssa.
Vielä en halua paljastaa mistä alasta on kyse.
Mutta jos asiat menevät niin kuin toivon,
niin kuulette siitä varmasti.
:)

Olen niin täynnä intoa ja halua päästä toteuttamaan tätä unelmaani.
Yritän kuitenkin vielä hillitä itseäni,
ettei sitten liiaksi käy harmittamaan,
jos palaset eivät loksahdakkaan paikoilleen.
Mutta nyt peukkuja pystyyn!

Neiti M on tervehtynyt ja oli tänään pitkästä aikaa koulussa.
Viime viikko tosiaan meni kotona toipuen flunssasta.
Saimme onneksi viettää laatuaikaa koko viikon pikku-enkelini kanssa.
Ihan parasta yhdessäoloa.
<3



Vaikka nyt onkin hieman synkkää ja märkää
niin ollaan me iloisia ja annetaan valoa toisillemme.



Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Susanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti