perjantai 12. heinäkuuta 2013

Perjantaita

Ja taas se on viikonloppu, ihanaa!
                                  Pari aamua saa nukkua niin pitkään, kun huvittaa... No niin no, niin pitkään kun
pikku-neiti antaa nukkua, mut saadaan sit loikoilla vierekkäin ihan rauhassa, eikä tarvitse lähteä aikaisin
                                                                    töihin... eikä mihinkään <3

Viimeyönä näin sitten painajaisia tulevista rippijuhlista.
                                                                                                KÄÄK!
Mun ei pitänyt stressata, mutta kuinkas meinaa käydä...
                                                        Unessani olin unohtanut kaiken mahdollisen ostaa ja tehdä ja kaiken huipuksi meille tuli vieraita ainakin kolminkertainen määrä mitä kutsuttiin...

Töistä päästyäni kävin maksamassa tulevan rippilapsen geelikynnet (kyllä nyt kelpaa päästä ripille), hain pesulasta kaksi mattoani, joita ei saa pestä normaalisti, ja totesin hinnan kuullessani, että olisin saanut uudet matot halvemmalla (siis oikeesti!) ja kävin hakemassa pikku-neidin pyörään uuden sisäkumin eturenkaaseen.

Ja sitten ruokaa laittamaan ja pyykkiäkin täytyi pestä ja siivotakkin vähän ja voi ikävyyksien ikävyys... laskuja maksaa. Siis miten tämä ihmisen elämä voi olla niin turhauttavaa välillä... Pelkkää rahan menoa! Mä  niin toivon, että olisi tullut täysosuma Eurojackpotissa... 36 000 000 € ... Herranen aika miten suuri summa!

Mä niin antaisin siitä sinne ja tänne ja tuonne... Itse pitäisin sen verran, että ei tarvitsis enää miettiä rahaa loppuelämänä... En ole vielä katsonut pelitiliäni... Haluan tämän illan elää unelmissa ;)

Kävin purkamassa turhautumista ja kiukkua 14 km pyörälenkillä kaiken touhuamisen jälkeen ja sitten käytiin saunassa ja nyt on väsy.

                Mun nuoriso istuu ehtoota tuolla meidän terassilla ja voi miten mä niitä ihailen ja
                                                     muistelen omaa nuoruuttani <3

                             Ihanaa on olla äiti näille mun ihanille supersuloisille lapsilleni!

Esikoinenkin on tullut viikonlopuksi kotiin yökyläileen, kun tyttökaveri lähti käymään kotopuolessa, joten
                                                mun perhe on koolla kokonaisuudessaan!

Ja huomenna jatketaan hommia, jotta saadaan paikat kuntoon niitä tärkeitä juhlia varten!

                                          Öitä kaikille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti